Trilleri K-15
Kesto: 95min
Pääosissa: Natasha Richardson, Ian McKellen, Marton Csokas, Hugh Bonneville
Käsikirjoittaja: Patrick McGrath
Ohjaaja: David Mackenzie


Closerin käsikirjoittajan tarina eroottisesta pakkomielteestä. Jos kerran Closerin käsikirjoittaja on kyseessä, täytyy elokuvan olla hyvä.
Ja niinhän se sitten menikin.

   Max Raphael saa työpaikan vankimielisairaalasta. Stella Raphael ei ole kovinkaan innostunut, mutta tutustuminen Edgar Starkiin muuttaa kaiken.
Käsikirjoitus on loistava ja näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hienosti (McKellen rulettaa t. cH). Elokuvan kuvaus on onnistunut, siinä on jotakin erilaista kuin muissa elokuvissa.

Ei Vangitut ole mikään nyyhkyleffa, mutta ei tämä kaukana siitä ole.
Vaatteet ovat upeat ja hahmojen tunteet ja ajatukset tuntuvat selviävän jo pelkästään ilmeistä ja eleistä. Monesti elokuvan aikana kuului huudahduksia: Ei, älä mene sinne! Eii! Se ei voi tehdä sitä!
Loppua kohden vain paranee. Trilleriksi tätä ei kutsuisi, joten vähäsenkin kauhua odottavat joutuvat pettymään. Sen sijaan tunne-elämys Vangitut on. Siinä vain on sitä jotakin, aivan kuten Closerissakin. Kyllä tämän voisi katsoa moneen otteeseen.

Lopussa päätapahtumat tuntuivat menevät liian nopeasti ja olimme aivan yllättyneitä Stellan kohtalosta.
“Hei, mitä tapahtui?”

Kaunis, mutta silti niin rujo tarina rakkaudesta, jota ei voi kutsua rakkaudeksi, vaan intohimoksi. Katsoja jää helposti miettimään elokuvan sanomaa, tapahtumia ja…
Mitä erilaista tässä on kuin muissa elokuvissa? Miksi se vain on niin hyvä?
Johtuuko se näyttelijöistä? Vai kenties kuvauksesta? Vai ehkä käsikirjoituksesta?

Kuka tietää?

Jade: Mulla on ihan sellanen… outo olo. Ei toi itkettänyt, mut se on niin.
cH: Mulla on ihan sellanen.. sellanen… ärsyttää ja samalla kuitenkin niin haikea.